Kuvanauhatiedostoista kuvaformaatteihin

    • Artikkelit | 16.02.2012

      Lue Eero Saarisen artikkeli tiedostopohjaisesta tuotannosta ja monikanavajakelusta, julkaistu tammikuussa 2012 AV-Visio verkkolehdessä.

       

      Kuvanauhatiedostoista kuvaformaatteihin

      Eero Saarinen
      hallituksen jäsen Avita ry, toimitusjohtaja Mediatrade Oy  

      AVITA ry:n järjestämässä seminaarissa kolme vuotta sitten julistettiin: ”Kuvanauha on kuollut, R.I.P.” Suosittu seminaari oli sopivasti aikaansa edellä. Ketterimmät tuotantoyhtiöt, mutta vain harvat, ovat kuluneena aikana valmistautuneet kuvanauhan jälkeiseen aikaan tietoa keräten, uusia työtapoja tutkien ja uusia palvelumalleja käynnistäen.
       
      Nyt kuvanauhattomuus on käytännössä totta ja muutoksen mukanaan tuomat ongelmat ovat edessä uusina haasteina.

      Kuvanauha oli oikeastaan aika hyvä tuotantoalusta, kohtuuhintainen, moneen kertaan käytettävä ja hyllylle sopiva. Kasetin etiketti oli lisäksi mainio kirjoitusalusta nauhan sisällön kuvaamiseen, ja koteloon saattoi vielä taltioida muistilapunkin

      Tänään TV-yhtiötkin vaativat mainokset ja ohjelmat outoina tiedostoina. On totta, että tiedostoformaatteja ja niiden kääreitä (MXF, QT, AVI) on monikertainen määrä nauhaformaatteihin nähden. Nämä kääreet ovat kuin ne kuvanauhan kotelot. Niihin voi sujauttaa muistilapun, joka sisältää kaiken materiaaliin liittyvän tiedon. Tämä tieto on metadataa, tietoa tiedosta. Paperilappuun verrattuna tärkein ero on se, että tieto liikkuu aina materiaalin (mm. kuva, ääni, tekstitys) mukana ja on tietokoneella luotavissa, haettavissa ja jaettavissa.

      Metadata on avainasemassa kun halutaan vastata uusilla toimintamalleilla mediatuotannon suurimpaan haasteeseen. Mikä se haaste sitten on?

      ”Kuluttajat haluavat nauttia ohjelmasta silloin kun se heille parhaiten sopii ja sen välineen kautta, joka heille on juuri sillä hetkellä sopivin”. Tervetuloa monikanavajakelun realiteetteihin. Siihen, että tuottamanne ohjelmat yhä useammin katsotaan internetistä tai mobiilipäätelaitteilla.

      Englantilainen Perform Sports Group toimittaa eri alustoille (TV, PC, mobiili) katsottavaksi jokaisen valioliigan maalin 4:ssä minuutissa maalin syntymisestä. Eri versioita maaleista päätelaitteisiin toimitetaan yli 50! Maalit tulee editoida, selostaa ja tuottaa kaikkina versioina tuossa ajassa jotta työstä maksetaan.

      Tämä ei onnistu käsityöläismenetelmin. Perinteinen prosessi, jossa hajautetusti luodaan ensin ääntä ja kuvaa ja sitten ohjelma lopulta käännetään editissä halpissoftalla eri jakelutiedostoiksi, on liian hidas. Uudessa verkotetussa työnkulussa hyödynnetään edelleen ääni- ja kuvatyöläisten korvaamatonta ammattitaitoa kuten ennekin, mutta nyt heille on luotu ympäristö, jossa työprosessit ovat rinnakkaisia ja aidosti yhteistoiminnan mahdollistavia.

      Verkotetut työnkulut edellyttävät investointeja ympäristöön ja uuden oppimiseen. Kaikille tuotantoyhtiöille verkotettu työnkulku ei sovellu, eikä sitä jokaiseen tuotantoon tarvitakaan. Jos kuitenkin halutaan hyödyntää uusien jakeluteiden avaamat mahdollisuudet, on uudet toimintamallit ja mahdollisuudet kartoitettava, myös Reality-TV-tuotannoissa.



      Metadata mahdollistaa prosessien ja arkistoinnin hallinnan

      Ensikokemuksen tiedostopohjaisuuden eduista saa jokainen muistikortteille tai kovalevyille tallentavan kameran käyttäjä. Tiedostojen siirto editointiin on nyt niin paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaan kuin kuvanauhalta. Lisäksi siirtyy metadataa. Tiedostopohjaisen tuotannon todelliset edut edellyttävät metadatan hallintaa. Hallintajärjestelmän, (lyhyemmin MAM tai DAM) tärkeimmät elementit ovat mahdollisuus:
      1) kirjoittaa materiaaliin metadataa (näyttelijät, työryhmän tiedot, kuvauspaikat, oikeudet, erityisominaisuudet)
      2) hakea esim. tiettyyn paikkaan tai henkilöön liittyvät otokset metadatan avulla
      3) (pystyä) katsoa ja kuunnella otoksia kevyinä verkossa jaettavina tiedostoina (MPEG1 tai MPEG4)
      4) valita oikeat otokset ja toimittaa lista valinnoista tuotan toryhmän jäsenille edelleen korkealla laadulla työstettäväksi.
      5) materiaalin arkistointiin varmuuskopioina, helposti uudelleen käyttöön haettavaksi

      Kuvaustilanteessa kamera tuottaa jo automaattisesti teknisen metadan (mm. formaatin, kääreen, aikakoodin, yms). Kameraan voidaan syöttää myös sisältöön liittyvää metadataa. Kun materiaali kamerasta siirretään jälkituotantoon tiedostoina, metadata siirtyy kääreen mukana. Siirron yhteydessä voidaan metadataa lisätä tarpeen mukaan, samoin kuvan ja äänen jälkituotannossa.

      Haut onnistuvat vain metadatan avulla. Jos on tarve hyödyntää myös aiempaa materiaali osana tuotantoa tai versiointia muille kanaville, on syytä siirtää aiemmat masterit ja käyttökelpoinen kuvausmateriaali valittuun tuotanto/arkistointiformaattiin ja syöttää niihin liittyvä hakutieto järjestelmään samassa yhteydessä. Nyt on vähän kiire, sillä kuvanauhureita ei enää juuri valmisteta. Usean formaatin kohdalla tilanne on se, että olemassa olevat nauhurit eivät riitä arvokkaan materiaalin siirtoon. Yhdysvaltalaisen arvion mukaan yli 7 miljardia kuvanauhaa sisältää niin arvokasta sisältöä, että se olisi saatava digitoitua arkistoon. Melkoinen haaste.

      Kuvanauha on siis kuollut.

      Arkistoinnissa luotetaankin Datanauhaan, yleisimmin LTO:n eri versioihin.

      LTO-nauhojen tallennusikä on vähintäänkin 30 vuotta ja kun tieto on nauhalla bitteinä, se voidaan edelleen kopioida laadun heikkenemättä ja metadatan katoamatta. ”Laadun heikkenemättä” onkin tiedostopohjaisen työnkulun merkittävä etu. Maailmalla on kymmeniä eri kompressioformaatteja kuvaukseen, editointiin, arkistointiin sekä ohjelmien jakamiseen eri alustoille ja uusia tulee.

      Valitsemalla koko tuotannon kannalta riittävän laadukas kuvausformaatti ja pitämällä kuvaus-, editointija arkistointiformaatti samana niin pitkälle kuin mahdollista, tuotannon laatu säilyy parhaiten. Formaatti tulee valita lopputuotteen mukaan. Elokuvatuotantoon kehitettyjä 2 K ja 4 K-formaatteja ei missään tapauksessa kannata käyttää webbituotannossa ja harvoin edes HD-tasoisessa televisiotuotannossa.

      Nyrkkisääntö on: valitse sellainen kuvausformaatti, jota editointijärjestelmäsi tukee. Jos näin ei ole, vaan editointijärjestelmäsi joutuu laskemaan kuvausformaatista oman versionsa, menetät sekä aikaa että laatua. FinalCutPro 7-ohjelmiston käyttäjien kannattaa näin ollen suosia uusia kameroihin liitettäviä ProRestallentimia. Ammattikamerat taas taltioivat sisäisesti korteille tai levyille esim. AVCIntra-, DNxHD- tai D10 (XDCam HD)-formaatteja. Jos kuvaat niillä, valitse editointiohjelmisto, joka tukee natiivina näitä formaatteja.

      Valittu formaatti heijastuu näet myös kovalevykapasiteetin tarpeeseen ja editointityöasemalta edellytettävään tehoon. Oheisessa taulukossa ovat vertailutiedot yleisimpien formaattien tilantarpeesta. Kuten taulukko osoittaa esim. ProRes 422 vaatii lähes 150% enemmän män kovalevytilaa kuin XDCam HD 50, joka on Sony XDCamin ja mm. Canonin korttikameroiden tukema formaatti. Kun XDCam HD:n konvertointi ProRessiksi vie oman aikansa eikä ainakaan paranna laatua, kannattaa kysyä itseltään onko ProRes XDCam-kuvaajan kannalta hyödyllinen editointiformaatti. Tai toisinpäin, kannattaako laatuorientoituneen FCP-editoijan kuvata XDCam HD-formaatilla?

      On syytä selventää myös taulukon muuta numerojargonia:
      1) 4:2:0, 4:1:1, 4:2:2 vai 4:4:4. kertovat väri-informaation resoluution tallenteessa. Jos näytteenottotaajuus on 4:2:0 tai 4:1.1. on värikorjauksessa ja avainnuksissa tiedossa ongelmia. 4:2:2 kelpaa normaaliin TV-tuotantoon myös HD:nä, mutta HD virtuaaliavainnukset ja elokuvatuotanto todella hyötyvät 4:4:4 väriavaruudesta. Wikipediasta löytyy aiheesta mainio selostus.
      2) 8-, 10- vai 12- bittisyys taas kertoo värimaailman ”sävykkyyden eli värien määrän ” 8 bittisyys tarkoittaa 16,7 miljoona värisävyä koko paletille. Kuulostaa mahtavalta, mutta on tosiasiassa varsinkin grafiikassa liian vähän ja aiheuttaa helposti näkyviä väriportaita.


      Jakelu

      Jakelun formaattikysymykset ovat vielä tuotannon formaattiongelmiakin suurempia. Esim. iPhone ja iPad edellyttävät eri version H.264-formaatista. Siksi jakelun formaattimuunnoksiin eivät ilmais- tai halpaohjelmat ole ratkaisu. Saattaa olla, että jakeluformaattien luominen kannattaa jättää niiden tuottamiseen ja työnkulkuun erikoistuneille palveluyhtiöille.

      Kun kuvanauhurit ovat muodostumassa nauhapohjaisen kuva- ja äänimateriaalin arkistoinnin pullonkaulaksi, olisi toivottavaa, että jotkin palveluyhtiöt, joilla nauhurit ja laaduntarkkailujärjestelmät ovat hallinnassaan, havaitsisivat, että digitointi- ja formaattien muunnospalvelut voivat olla merkittävä ja kannattava liiketoiminta-alue.

      Tiedostopohjaisuus ja monikanavaisuus ovat täällä. Mitä useampia kanavia katsellaan, sitä enemmän tarvitaan sisältöä eri muodoissaan. Olemassa oleva ohjelmamateriaali nousee uudelleen arvoon. Mutta arvoa ei voida määrittää, eikä materiaalia hyödyntää ellei sitä ole arkistoitu digitaaliseen muotoon metadatoineen. Sama pätee yritysviestinnässä. Vain arkistoitu AV-aineisto, jota voi selata ja tutkia helposti PC:llä, päätyy pohjaksi uusille tuotannoille.

      Tiedostopohjaisuuden haasteet ja mahdollisuudet kannattaa kohdata avoimesti. Kun esityskanavien, tuottajien, arkistojen ja järjestelmätoimittajien on kaikkien kohdattava uudenlainen huominen, yhteistyö ei varmaankaan haittaisi.

      Palaa takaisin

      Jaa

© Mediatrade 2009

Lähetä kaverille

Sähköposti lähetetty!