+358 9 774 0470|Elimäenkatu 9 A, 00510 Helsinki, Arkisin avoinna klo 10-15

Valo

Valoa elokuvaan, striimiin, studioon tai tapahtumaan? Meiltä löytyy suuri valikoima ammattilaisvaloja ja monta kentällä koulittua hifistelijää.

Valikoimastamme löytyy mm. Creamsourcen, Litepanelsin, Litegearin, KinoFlo:n ja Fiilexin valot.

Aivan kuten musiikilla, valaisulla luodaan tunnelmaa ja kohdistetaan katsojan mielenkiinto haluttuun kohteeseen.

Valo mahdollistaa filmin valottumisen sekä luo pohjan videokameran valosähköiselle toiminnalle. Kamera vaatii tietyn minimivalaistuksen. Valaistuksen tekeminen on käytössä olevien valonlähteiden säätelyä ja ohjausta. Valolla luodaan vaikutelmia ja annetaan lavastukselle merkitys. Materiaalin, pintojen, tilan ja kappaleiden sekä vuorokauden ajan tuntu saadaan aikaan valon ja varjojen avulla.

Teknisessä mielessä valo tekee kuvaamisen mahdolliseksi, sanotaan, että kuvaaminen on pitkälti valon hallintaa. Valaisun periaatteena on, että valo muistuttaa luonnollista tai vallitsevaa valoa ja antaa luonnollisen tai uskottavan mielikuvan tilasta. Valaisulla periaatteessa vain korjataan niitä virheitä, joita tilaa kameralla tallennettaessa syntyy.

Valaistusvoimakkuus ei ole se suurin ongelma, vaan valon laatu. Värilämpötila ja värintoistoindeksi ovat toisistaan riippumattomia, joten päivänvalolamput eivät välttämättä takaa hyvää värintoistokykyä. Lamppuja valittaessa tulee varmistaa, että niissä on tarkoitukseen sopiva, riittävä värintoistokyky.

LED-valojen värintoistoindeksi riippuu valon ja komponenttien laadusta. Oikea tapa mitata LED-valon väripuhtaus on EBU:n siunaama TLCI-mittausjärjestelmä. Testitulokset voit lukea GTC:n (The Guildin for Television Cameramen) sivuilta.

LED-valaisimien valo ja värilämpötila soveltuu epämuotoisesta säteilyspektristä huolimatta hyvin käytettäväksi teräväpiirto- eli HD-tekniikan kanssa. LED-valaisimien värilämpötila on yleensä 5 600 kelviniä, joka vastaa päivänvaloa. HD-videokamerat tuottavat vähemmän kohinaa, kun niillä kuvataan päivänvaloa vastaavassa värilämpötilassa.

LED-valoja käytetään DSLR- (digitaalinen järjestelmäkamera) ja videokameroiden valolähteenä, televisio- ja elokuvatuotannossa, tapahtumatuotannossa, näyttelyissä, sekä lisävalonlähteenä auditorioissa, yleisissä tiloissa ja kotitalouksissa.

Uutis- ja TV-studiokäyttöön tarkoitetut LED-valaisimet eroavat monella tapaa kotitalouksien käyttämistä LED-valoista. Studioissa käytettävät LED-valaisimet ovat valotehokkuudeltaan, värintoistokyvyltään ja värilämpötilaltaan parempilaatuisia.

LED-teknologialla on paljon etuja suhteessa perinteiseen valaistusteknologiaan, pienempi energian kulutus, pienempi koko, helppo asennettavuus, luotettavuus ja pidempi elinikä. Ne ovat myös mekaanisesti kestävämpiä kuin perinteiset hehkulamput. LED-valaisimet ovat turvallisia ja ympäristöystävällisiä, ne eivät sisällä lyijyä tai elohopeaa ja ovat siten myös kierrätettävissä. Ne kuluttavat jopa 90 % vähemmän sähköä, kuin perinteiset valonlähteet ja ne eivät tarvitse erillistä jäähdytystä, koska ne tuottavat lämpöä vähän. Pienen virrankulutuksen ansiosta LED-valoja voidaan käyttää akuilla, ilman verkkovirtaa.

LED-valojen värilämpötila ja spektri säilyvät samana koko valolähteen eliniän. Hyvälaatuinen LED-valaisin tuottaa tasaista valoa ilman välkkymistä ja värilämpötila pysyy vakaana koko himmennysalueen (100–10 %) ajan. Rajoitetun virransyötön ansiosta käyttöiäksi luvataan yli 50 000 tuntia.

Mediatrade edustaa LED-valoissa alansa pioneeria Litepanelsia, joka on valmistanut LED-valoja yli 10 vuoden ajan. Litepanelsin valoja käytetään Suomessa laajasti muun muassa suurimmissa TV- ja uutisstudioissa.

Litepanels Inc. suunnittelee ja valmistaa filmi-, video- ja studiokäyttöön tarkoitettuja LED-kuvausvalaisimia. Litepanelsin LED-valaisinmallisto sisältää akkukäyttöiset LED-kameravalaisimet sekä täyden valikoiman liikkuvaan käyttöön ja kiinteään asennukseen soveltuvia LED-paneeleita ja LED Fresnel -valaisimia.

LED-valaisimia valitessa on syytä kiinnittää huomiota valon valmistajaan, valon laatuun ja valaisimen hyväksyntämerkintöihin. Markkinoilla on ollut myynnissä LED-valaisimia, joista on löydetty vakavia turvallisuusriskejä. Litepanelsin LED-valot ovat turvallisia ja laadukkaita vaativaan filmi- ja videokäyttöön tarkoitettuja LED-valaisimia. Tervetuloa siis Mediatradeen, kun olet tekemässä tai suunnittelemassa valohankintoja.

Kirjoittaja: Vesa Mäntyharju

 

Kysy rohkeasti valaisusta Mediatraden asiantuntijoilta!

Vesa Mäntyharju

Sales Manager, M.Eng (sales engineering)

Toimenkuvaani kuuluu tuotantolaitteiden ja palveluiden myynti- ja asiakassuhdetyö. Tulen hyvin toimeen asiakkaiden kanssa ja asiakkaitani ovat suuret ja pienemmät media-alan yritykset. Olen toiminut myynnin ja tekniikan parissa yli 20 vuotta, joten tämä puoli sujuu kuin luonnostaan.

0400 609 933
[email protected]

Tommi Rosnell

Account Manager

Tommi on kuvaaja sekä kuvauksen ja valaisun opettaja, joka seuraa tuotantokameroiden ja valaisun kehitystä myös vapaa-ajallansa. Tommin löytää useimmiten tutkimasta, testaamasta ja tietenkin fiilistelemästä elokuvakameran kanssa.

09 774 04 714
[email protected]

Mirva Valkeapää

PRODUCTION EQUIPMENT

Tarinankerronta, kamerat ja elokuvat ovat kiinnostaneet lapsesta lähtien. Valmistuin ohjauksen lopputyöllä, sitten opiskelin käsikirjoittamista ja lopulta kiinnostuin kalustosta niin, että päivitin tekniset taitoni vielä yhdessä opinahjossa. Olen työskennellyt erilaisissa AV-alan tehtävissä, nykyisin painottuen ohjaamiseen, kameraoperointiin ja kuvaamiseen.

Aloitin Mediatradella syksyllä 2020 ja olen kiitollinen työympäristöstäni - kollegani ovat taitavia, luotettavia ja hauskoja!

09-774 0470
[email protected]