+358 9 774 0470|Elimäenkatu 9 A, 00510 Helsinki

Striimaus

Striimaus, streaming, suoratoisto - rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Striimaus on yksinkertaisimmillaan videokuvan ja äänen välittämistä eteenpäin tietoverkoissa. Suomenkielinen vastine ’suoratoisto’ kuvastaa striimausta hyvin, sillä se erottaa striimauksen tiedoston lataamisesta. Yksinkertaistettuna ero on siinä, että videon katselu voidaan aloittaa, vaikka vain pieni osa aineistosta on välitetty katsojalle. Siihen yksinkertaisuus sitten jääkin.

Striimaus voi olla joko tiedoston esittämistä (playout) tai reaaliaikaista ns. live-striimausta. Tässä kuvauksessa keskitymme lähinnä jälkimmäiseen, koska se on myös ylivoimaisesti haasteellisinta. Striimaukseen tarvitaan seuraavat osat:

  • kuva- ja äänilähde, esimerkiksi kamera
  • videon ja audion kompressointia, jonkinlainen enkooderi
  • tietoverkko, jota pitkin kompressoitu ja paketoitu video siirtyy
  • soitin, eli päätelaite joka osaa purkaa ja toistaa striimin katsojalle

Kuvalähde eli kamera saa olla lähes minkälainen tahansa, kunhan se tuottaa aitoa videokuvaa ja audiota. On hyvä erottaa heti alkuun esimerkiksi videovalvontaa kuvaavat CCT-kamerat, niissä kun myös käytetään usein harhaanjohtavasti termiä ”stream”, vaikka kyse olisi valmistajan omasta, ei-standardin mukaisesta striimilajista. Jos kamerasta saa ulos 25 ruutua sekunnissa olevan kuvan SDI- tai HDMI-muodossa, ollaan hyvissä kantimissa.

Enkooderi kompressoi videokuvan ja audion, eli pakkaa sen merkittävästi pienemmäksi. Yleisin kompressiomuoto on yhdysvaltalaisen MPEG (Moving Picture Experts Group) organisaation mukainen tapa, jossa yksittäisiä ruutuja pakataan siten, että niitä verrataan toisiinsa. On myös muunlaisia kompressiotapoja, esimerkiksi JPEG2000 tai tiedostoista tuttu zippaus. Kompressoinnin lisäksi striimi usein myös paketoidaan sopivalla tavalla, esimerkiksi digitelevision DVB-spesifikaation mukaiseksi Transport streamiksi tai nettilähetysten HLS-muotoon.

On olemassa kahdenlaisia enkoodereja, riippuen siitä mihin niitä käytetään. Kontribuutioenkooderien tehtävä on olla mahdollisimman nopeita, ja tehdä kompressio mahdollisimman pienellä viipeellä suoraan ns. kentältä, esimerkiksi urheilutapahtumasta. Esimerkiksi Haivision, LiveU ja Teradek valmistavat erinomaisen nopeita kontribuutioenkoodereja. Vastaavasti ns. distribution eli jakeluenkooderien tehtävä on saada aikaiseksi mahdollisimman hyvänlaatuinen kuva mahdollisimman pieneen kaistaan eli bitrateen, tehtävään saa kulua ja usein kuluukin useita sekunteja. Tiedostojen kompressoinnissa käytetään joskus jopa päivätolkulla aikaa mahdollisimman hyvän tuloksen aikaansaamiseksi. Jakeluenkooderien maailmanmarkkinoita johtaa Harmonic ja Telestream.

Sitten tietoverkkoihin. Jos haluaa striimata live-tapahtuman nettiin, esimerkiksi Youtubeen, sille pitää varata kaistaa palveluntarjoajalta. Näitä kutsutaan termillä CDN eli ’content delivery network’, ne vuokraavat laajakaistaa varsinaisilta tietoverkon omistajilta (Suomessa Elisa, DNA ja TeliaSonera) ja välittävät sitä eteenpäin live-striimaajille. Suomessa yleisimpiä CDN-tarjoajia ovat esimerkiksi Akamai ja Streamzilla.

Mikään live-striimaus ei ole vaivan väärti, jos videokuvaa ei voi katsoa. Päätelaitteena on perinteisen television ohella yhä useammin tietokone, matkapuhelin tai tabletti, jolloin soitin tai toistin on useimmiten verkkoselaimen lisäosa. Soittimen tehtävä on purkaa paketointi ja dekoodata video ja audio takaisin nähtävään muotoon. Tunnetuimpia ’playereita’ ovat mm. VideoLan ja VisualOn. Parhaimmillaan katsojan ei tarvitse lainkaan välittää, mikä soitin pyörii, kunhan vain video ja audio toimivat.

On hyvä muistaa, että live-striimauksessa toimii samat lainalaisuudet kuin muissakin tuotannoissa: pitää muistaa valaistus, kuvausolosuhteet ja virransaanti. Usein CDN-palveluntarjoajan verkkoasetukset enkooderiin menevät pieleen, ja muuten hyvä tapahtuma ei striimaudu yhtään mihinkään. Lisätietoja saat Mediatradelta ja mm. Striimaus.fi -sivustolta.

Petteri Pulkkinen, joulukuu 2015